Siirry sisältöön

KalaOnni syntyy hankinnan, myynnin ja tuotannon yhteispelistä

kalaonni-syntyy-hankinnan-myynnin-tuotannon-yhteispelistacc88-1.jpg

Kalavapriikin toiminnan lähtökohtana on luoda mahdollisimman laadukas tuote ja palvella asiakkaita niin hyvin kuin mahdollista sekä kantaa samalla vastuu ympäristön hyvinvoinnista. Nämä lähtökohdat ohjaavat niin hallintoa, hankintaa, myyntiä kuin tuotantoakin. Jotta niiden toteutuminen pystytään varmistamaan organisaation jokaisella tasolla, on kaikkien työntekijöiden otettava suuri vastuu työnsä jäljestä. Ja miksipä he eivät ottaisi, sillä KalaOnnen eteen työskenteleminen on heille kunnia-asia. Se, että jokainen voi olla ylpeä omasta työstään tekee Kalavapriikin työntekijöistä todellisen huippujoukkueen.

Saumattomasti toimiva toimitusketju

Raaka-ainekierron nopeus on elintarvikealan elinehto. Kalavapriikille se tarkoittaa sitä, että kala on saatava kalastajilta ja kasvattamoilta tuotantoon niin äkkiä kuin mahdollista. Nopeus on kaiken a ja o, sillä vain sen kautta KalaOnni-tuotteiden huippulaatu on saavutettavissa. 

Kierron nopeus on yksi Kalavapriikin valteista keskellä kiristyvää kilpailua. Nopeat toimitukset ovat mahdollistaneet myös tuotannossa olevan kalan määrän kasvun. Taustalla on tietenkin kaupan, erityisesti vähittäiskaupan kasvu. Asiakaskontaktien ja yhteistyökumppanien verkosto kasvaa jatkuvasti.

Laatu syntyy nopeudesta

Kalavapriikin tuotantoketju alkaa siitä hetkestä, kun kala nostetaan ylös vedestä. Tuotannossa kala on saman tai viimeistään seuraavan vuorokauden aikana.

Kuopion ja lähiseutujen kalastajilta tuleva kala on tehtaalla heti aamuvarhaisella. Tuoretuotteet ovat kaupoissa parhaimmillaan jo saman päivän aikana. Kauempaa tulevien lohien ja kirjolohien matka on hieman pidempi, mutta nekin ovat tuotannossa vuorokauden sisällä nostosta.

Vuonna 2018 Kalavapriikki solmi yhteistyösopimuksen Raisioquan kanssa. Sen myötä Kalavapriikki sai oikeuden käyttää tuotteissaan Benellan brändiä, joka kertoo vastuullisesti kasvatetusta ja terveellisestä kalatuotteesta.

Nykyään Benella-kaloja jalostetaan myös KalaOnni-tuotteiksi. Sen on mahdollistanut Kalavapriikille kaloja toimittavan Benella-kasvattajien verkoston kasvaminen. Kalavapriikin tahtotila on, että Benella-kaloja voidaan tarjota asiakkaille ympäri vuoden. Tämä tavoite toteutuu vuoden 2020 aikana. 

Myös muiden kalantoimittajien määrä on viime vuosina kasvanut. Kalavapriikki on saanut uuden yhteistyökumppanin, joka toimittaa järvikalaa Pohjois-Karjalan alueelta. Se on parantanut järvikalan saatavuutta merkittävästi ja mahdollistanut Kalavapriikin järvikalatuotteiden uudenlaisen tarjonnan vähittäiskaupan puolella.

Kalavapriikin myynti on henkilökohtaista palvelua

Kalavaprikiin myynnin perustana ovat päivittäiset asiakaskontaktit puhelimitse ja sähköpostitse. Yksilöllisen palvelun periaate toteutuu myyntityössä juuri siitä syystä, että asiakkaat ovat yleensä tuttuja yleensä jo pitkän ajan takaa. 

Pitkät yhteistyösuhteet tuovat lisäarvoa myös Kalavapriikin tuotekehitykselle. Periaatteena on se, että yritys myy sitä mitä asiakkaat haluavat. Siksi asiakkaiden ideoita ja toiveita kuunnellaan tarkalla korvalla. Heille esimerkiksi lähetetään tehtaalta tuotenäytteitä ja järjestetään tuote-esittelyjä paikan päällä. Näin sekä kauppiaat että Kalavapriikki pysyvät ajan hermolla siitä, millaisille tuotteille on kysyntää ja millaisia trendejä kentällä vallitsee.

Myynnin asiakaslähtöisyys merkitsee ennen kaikkea sitä, että asia kuin asia hoidetaan loppuun asti asiakkaan tarpeen mukaan. Mitään ei jätetä puolitiehen. Avoin ja rehellinen kommunikointi on Kalavapriikin asiakaspalvelun perusta.

Kalavapriikin tuotanto toimii perinteitä kunnioittaen mutta nykyteknologiaa hyödyntäen

KalaOnni-tuotteen matka alkaa kalankäsittelystä eli tuoretuotannosta. Tuoretuotanto eli kaikki alkukäsittely kalan leikkaamisineen ja fileointeineen tehdään käsin. Leikkaamisesta vastaavat mestarit, joista useimmat ovat aloittaneet ammatissa jo vuosikymmeniä sitten. Osa tuorefileistä jalostetaan “raakajalosteiksi” eli erikokoisiksi ja -muotoisiksi annospaloiksi, suikaleiksi ja kuutioiksi pääsääntöisesti koneellisesti mutta osin myös käsin.

KalaOnni-tuotteiden laadun perustana ovat tarkat prosessit tuotannon jokaisessa vaiheessa. Esimerkiksi kalojen painoa ja sisälämpötilaa seurataan äärimmäisen tarkasti kaikissa kohdissa. Varsinaisen jalostustuotannon vaiheet ovat suolaaminen, vetäytyminen, kypsennys, jäähdytys, siivutus ja paloittelu sekä pakkaaminen. Tuotantoprosessi kestää tyypillisesti vähintään 4 päivää. Laatua ei nimittäin saa hätäilemällä, vaan makujen on annettava muodostua ja tasaantua rauhassa.

Suolaaminen tehdään koneellisesti ja siinä käytetään pelkästään vettä ja suolaa ilman mitään lisäaineita. Kaikki KalaOnni-jalosteet kulkevat suolauskoneen läpi. Kylmäsavu- ja graavituotteiden päälle ripotellaan vielä käsin suolaa konesuolauksen jälkeen. Suolauksen jälkeen kalojen annetaan vetäytyä noin vuorokauden ajan, jotta suola tasaantuu ja ylimääräinen neste valuu pois.

Seuraavassa vaiheessa kala kypsennetään lämminsavustuksella, kylmäsavustuksella tai loimuttamalla. Kaikessa savustuksessa käytetään laatusertifioitua leppähaketta. Loimutus tehdään oikealla tulella. Pinta loimutetaan kaasuliekillä, minkä jälkeen kala kypsennetään loppuun uunissa.

KalaOnni syntyy hankinnan myynnin tuotannon yhteispelistä

Elintarvikelaki määrää, että kypsennetty kala pitää jäähdyttää alle 6 asteeseen 4 tunnissa. Kalavapriikilla jäähdytys tapahtuu erityisissä pikajäähdyttämöissä. Jäähdytetty tuote siivutetaan tai paloitellaan ja pakataan niin sanottuun skinipakettiin.

Henkilökunnan ammattitaito on kaiken perusta

Kalavapriikin tuotannon henkilökunta muodostaa sen joukkueen, joka viime kädessä vastaa KalaOnni-tuotteiden huippulaadusta. Tiimin ehdoton vahvuus on siinä tiivistyvä pitkä kokemus eri aloilta. Mukana on eri vaiheissa työuraansa olevia osaajia vuosikymmeniä alalla työskennelleistä konkareista vielä äskettäin koulunpenkkiä lämmittäneisiin. Jokaisella heistä on jatkuva halu kehittää omaa osaamistaan ennakkoluulottomasti. Yksi vahvuus on myös se, että henkilöstön vaihtuvuus on pieni – osaaminen siis pysyy talossa.

Viimeisen päälle optimoidut prosessit tukevat työntekijöitä, mutta he itse ovat kuitenkin Kalavapriikin selkäranka. Työolosuhteet tuovat tekijöille omat paineensa. Tuotantotilojen lämpötila on sama kuin kalojen säilytyslämpötila eli vain muutamia asteita plussan puolella. Tuotantoon kuuluu myös paljon fyysistä työtä. Tekijöiden on siksi pidettävä huolta paitsi fyysisestä kunnostaan mutta myös pystyttävä täydellisesti keskittymään kulloinkin käsillä olevaan tehtävään.Tuotannon työntekijöillä on kenties talon suurin vastuu työnsä jäljestä. Heidän ammattitaitonsa on ratkaiseva tekijä Kalavapriikin liiketoiminnan kannalta.

Vaikka työ on vaativaa, se myös palkitsee. Jokainen Kalavapriikin työntekijä johtoportaasta tuotantoon on erittäin ylpeä työnjäljestään. Jotkut kutsuvat ammattiaan jopa kutsumusalaksi.