Runkausjoen lohitalkoissa istutetut kalanpoikaset pärjänneet luonnossa erinomaisesti
Kalavapriikin toukokuussa järjestämissä Runkausjoen lohitalkoissa luontoon laskettiin yli 5000 vuoden ikäistä Itämeren lohen poikasta. Jokialueella elokuussa tehdyt koekalastukset osoittivat istutuksen onnistuneen jopa ennakoitua paremmin.
Kemijoen vesistöalueeseen kuuluva luonnontilaiseksi ennallistettu Runkausjoki on uhanalaisten vaelluskalojen tärkeä lisääntymispaikka. Sen kunnostus on monivuotinen hanke, jonka tuloksia seurataan vuosittain toteutettavin sähkökoekalastuksin.
Elokuussa tehdyt sähkökoekalastukset osoittivat keväällä 2023 Lohitalkoissa istutettujen eväleikattujen poikasten levittäytyneen jokeen laajasti ja jopa harvinaisen korkeina tiheyksinä.
Istukaspoikaset ovat nousseet istutuspaikasta menestyksekkäästi noin kilometrin verran ylävirtaan Ylä- ja Ala-Runkauksen koealueille. Alavirran alueelta niitä löytyi pisimmillään yli 10 km:n päässä istutuspaikasta. Poikastiheydet olivat useilla koealueilla yli vuoden ikäisten poikasten osalta jopa yli 30kpl/100m2.
Korkeita poikastiheyksiä olivat osaltaan nostamassa myös keväällä 2022 jokeen tehtyjen mäti-istutusten eväleikkaamattomat poikaset. Sekä Lohitalkoissa istutetut eväleikatut että mäti-istutuksista peräisin olevat poikaset olivat kasvaneet hyvin. Parin vuoden sisällä ne ovat valmiita aloittamaan merivaelluksen alas Itämereen.
Lisätietoa Runkausjoen lohitalkoista: www.kalaonni.fi/ajankohtaista/lohitalkoot-lahettaa-luontoon-5357-rohkeaa-seikkailijaa-tempauksella-tuetaan-kemijoen-vaelluskalakannan-elpymista/